Emma & Elias -ohjelmassa jatkaa neljä vanhaa ja aloittaa kolme uutta projektia

RAY:n tuoreen avustusehdotuksen mukaan vuonna 2015 Emma & Elias -ohjelmassa jatkaa neljä vanhaa ja kolme uutta osahanketta. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää avustuksista tammi–helmikuussa 2015.

Ohjelmassa jatkavat projektit/toiminnot:

Walter ry: Urbaanit lapset ja nuoret (kohdennettu avustus)
Urbaanit lapset ja nuoret -projektille myönnettiin jatkorahoitusta ydintoiminnan jatkamiseksi, kehittämiseksi ja laajentamiseksi Helsingin ja Vantaan ohella Espooseen ja Tampereelle. Toiminnan päätavoitteena on taantuvilla kaupunkialueilla asuvien, syrjäytymisvaarassa olevien maahanmuuttajataustaisten ja kantaväestön lasten sekä heidän perheidensä elämänlaadun parantaminen, sosiaalisen pääoman kehittäminen ja osallisuuden lisääminen. Yhtenä pääteemana kaikessa toiminnassa on suvaitsevaisuus ja rasisminvastaisuus.

Marttaliitto ry: Lapsiperheiden arjen tukeminen (2015–2016)
Projektissa on kehitetty käytännön kotitalousneuvontaa pikkulapsiperheille. Toteutusmuotona ovat käytännön vauvanruokakurssit ja -luennot sekä henkilökohtainen kotitalousneuvonta erityistä tukea tarvitsevien pikkulapsiperheiden kotona.

Väestöliitto:  Perheverkko-toiminta (kohdennettu avustus)
Vuoden 2015 aikana Väestöliiton Perheaikaa.fi -verkkopalvelu ja Perheverkko-projekti yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi. Perheverkon kohderyhmänä ovat lasta suunnittelevat, lasta odottavat ja alle kouluikäisten lasten vanhemmat. Perheverkko tarjoaa tasavertaista palvelua isille ja äideille ja tukee vanhempia lasten kasvatuksessa sekä tarjoaa tietotaitoaan myös lasten ja heidän vanhempiensa kanssa työskenteleville ammattilaisille.

Folkhälsan Syd Ab: Från skolfrånvaro till närvaro (2015)
Tillbaka till framtiden -projekti jatkuu vuoden mittaisella Från skolfrånvaro till närvaro -projektilla, jossa edelleen kehitetään yhteistyömallia, jolla voidaan varhaisessa vaiheessa tarttua yläkouluikäisen nuoren koulupoissaoloihin.

 

Ohjelmassa uutena aloittavat projektit:

MLL ja Lasten ja Nuorten kuntoutussäätiö: Isät ja pojat puussa – seikkailutoimintaa neuropsykiatrisesti oireileville nuorille (2015–2016)
Projektissa järjestetään seikkailuleirejä 12–16 -vuotiaille pojille ja heidän isilleen/muille tärkeille mieshenkilöille sekä tehdään harrastesuunnitelmia n. 30 nuorelle. Seikkailukasvatuksen menetelmät ja vertaisryhmät isille ja nuorille ehkäisevät syrjäytymiskehitystä ja tukevat nuorten myönteistä tulevaisuutta.

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö: Perhetalkoot (2015–2017)
Projektissa tuetaan lastensuojelun asiakkuudessa olevia perheitä kansalaistoiminnan keinoin. Päätavoitteena on tuottaa lastensuojelun asiakkuudessa oleville perheille hyvinvointia ja myös kokeilla menetelmiä kuten esim.  vertaistoimintaa ja vapaaehtoistoimintaa lastensuojelun kontekstissa.

Ebeneser-säätiö: Aikamatkalla – sukutyöskentely perheiden hyvinvointia tukemassa (2015–2017)
Projektin päätavoitteena on lisätä lasten, vanhempien, isovanhempien ja lasten kanssa työskentelevien aikuisten hyvinvointia ja vuorovaikutusta sukutyöskentelyn avulla. Projektissa koulutetaan vapaaehtoistyöntekijöitä toiminaan Lastentarhamuseossa sukutyöskentelyn oppaina lapsiryhmille ja perheille, erityisesti lapsille ja isovanhemmille.