Ystävä Sä Lapsien

Muistan vieläkin, miltä Alma-täti tuoksui. Hän tuoksui vastaleivotulle pullalle, hieman lehmille ja navetalle – olihan hän maalaistalon emäntä – semmoiselle mukavalle lämpimälle ihmiselle.

Alma-täti oli aina hymyilevä ja nauravainen. Silmät tuikkivat silleen kivasti, kun hän puhui meille lapsille. Hänen silmistään valui vettä aina, kun häntä nauratti enemmän.

Hän oli toki tarvittaessa topakka ja varmaan aika ankarakin omissa ”aikuisten asioissa”. Hän oli pieni kokoinen hieman pyöreä ihminen, jolla oli tummat hiukset aina nutturalla kiedottuina semmoisen hassun näköisen harson sisälle. Satuin kerran näkemään, kun hän laittoi tuota nutturaansa paikoilleen – sen alta paljastuivat upeat pitkät hiukset.

Alma-täti oli meidän kylän pyhäkoulutäti, jolla ei ollut omia lapsia, mutta siitäkin edestä paljon meitä kylän lapsia. Pyhäkoulu kiersi sunnuntaisin kodista kotiin. Eniten odotin aina sitä kertaa, kun olimme hänen omassa kodissa. Siellä pyhäkoulu pidettiin hänen kamarissaan, jossa sängyn vieressä oli se ihmeellinen soitin, Harmooni. Sen polkimia pontevasti polkien Alma-täti soitti ja lauloimme milloin mitäkin lasten virsiä.

Yksi noista virsistä tuo aina mieleeni Alma-tädin ja hänen lämpimän persoonansa. Tuo virsi on ”Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen”. Luulin nimittäin pienenä, että hän oli tehnyt tuon laulun meitä varten ja minä en suinkaan ajatellut mitään Jeesusta vaan Alma-tätiä, joka katseli meitä hyväksyvästi ja hymyillen.

Jokainen kerta, kun Alma-tädin kanssa kohdattiin muutenkin niin aina hän katsoi minua suoraan silmiin ja kysyi mitä minulle kuuluu ja mikä tärkeintä hän huomasi ja näki minut! Tuo lasten virsi ja Alma-täti kuuluvat erottamattomasti minun mielen merkityksissä yhteen enkä usko, että mikään tulee sitä muuttamaan.

Ystävänpäivä, jota pian taas vietetään, on saanut Suomessakin vankan jalansijan. Se on alkuperäisestä tarkoituksestaan rakastavaisten päivänä muuttunut ystävyyden vahvistamisen ja sosiaalisten suhteiden vaalimisen päiväksi.

Perheentalo -yhteistyön näkökulmasta meillä on ystävänpäivä joka päivä. Arjen enkeleiksikin kutsuttujen noin sadan vapaaehtoisen joukko jakaa monin eri tavoin ystävyyden lahjaansa pyyteettömästi lasten ja lapsiperheiden iloksi, tueksi ja avuksi.

Meillä toimii erilaisissa tehtävissä noin sata vapaaehtoista – lasten ystävää. Heitä toimii tukihenkilöinä, doulina, kerhomummoina, mummolan mummoina, yhdistysaktiiveina, vertaisohjaajina, messuesittelijöinä, pullien ja piirakoiden leipojina, askarteluiltojen vetäjinä, villasukkien kutojina. Heitä on eri-ikäisiä, muutamia miehiäkin on mukana. Lista on pitkä, jos kirjataan kaikki ylös, mitä nämä vapaaehtoiset tekevät.

Kun näkkee lasten kasvot ikkunaan painettuna ja kuulee sen iloisen kiljunnan jo oven taakse, että nyt se täti tulloo niin kyllä siinä tullee itekkii niin iloseks, että on tämä ihanata hommoo!

Olen omassa mielessäni yhdistänyt tuon lapsuuden kokemukseni näihin ihaniin vapaaehtoisiin. He ovat tässä hetkessä, juuri nyt tälläkin hetkellä kun tätä blogia kirjoitan niitä ihmisiä, joita joku pieni ihminen odottaa, kohtaa, jakaa pienen hetken. Nuo pienet hetket ovat merkityksellisiä kohtaamisia, joiden vaikutukset ovat suuret. Ne kantavat läpi elämän. Nuo kokemukset laittavat hyvän kiertoon.

Tekemällä lapset näkyviksi teemme heistä huomisen ihmisiä, jotka jakavat omia myönteisiä lapsuuden kokemuksiaan toivottavasti taas uusille pienille ihmisille.

Vapaaehtoistoiminta on siitä mielenkiintoista, että kun sille luodaan suotuisa kasvualusta niin se saa monenkirjavat muodot. On hienoa, että vapaaehtoistoiminta on otettu nyt huomioon paremmin myös valtakunnan tasolla. Olihan Linnanjuhlienkin kutsuttujen joukossa lukuisia vapaaehtoisia. Myös valtakunnallisen Yhteisvastuukeräyksenkin yhtenä teemana on vapaaehtoistoiminta.  Vapaaehtoistoiminta ja kansalaisjärjestöjen toimintaedellytysten turvaaminen on oltava tulevaisuuden kehittämisen kohde ja kärki.

Julkisen sektorin ja kolmannen sektorin välinen kumppanuus on hyvinvointiyhteiskuntamme menestymisen avain.

Alma-täti on nukkunut pois jo vuosikymmeniä sitten, mutta hänen muistonsa elää minun mielen maailmassani virren sanoin jatkuen: ”Onni täällä vaihtelee, taivaan Alma suojelee.”

 

Kirjoittaja Sinikka Roth on Perheentalo -yhteistyön projektipäällikkö

 

www.perheentalo.fi

Kommentoi »

Kommentit

Kommentoi: